tiistai 31. toukokuuta 2011

Röllin kanssa on kiva kisata!

Kuusi vuotta ollaan väännetty ja tapeltu jos jonkinlaisista asioista Röllin kanssa. Ikinä mitään ei ole saanut pitää itsestään selvyytenä, ja päämäärään ollaan usein selvitty vaikeimman kautta. Nyt musta tuntuu, että vaikeat päivät ovat takana nimittäin Rölli on arjessa, kisoissa ja treeneissä mitä mahtavin!! <3 Ei väännetä kättä, touhoteta turhia, käydä ylikierroksilla eikä se edes räyhää muille koirille. Uskomatonta, ehkä se on aikuistunut vihdoin!

Viimeisten kisojen kontaktit ovat olleet huippu varmat, ja muutenkin radat näyttäneet kaikin puolin mallikkailta. Nykyään mä taidan olla ainut joka törttöilee radalla. :o) vihdoin pääsen kunnolla oppimaan, kuinka tuo juna kulkee kisoissa. Tähän asti olen pystynyt keskittymään täysin vain käyttäytymispuoleen, mielentilaan ja kontakteihin.

Viime viikonloppu pyörähti Stadi Gamesissa jossa otettiin kaikki neljä starttia. Rolf Graber tuomitsi lauantain ensimmäisen radan (hr), joka oli mielestäni kivan erilainen. Radalla pystyi tekemään erilaisia ratkaisuja, ja olin todella tyytyväinen omiin ohjauskuvioihini. Kaikki vaikeat kohdat sujuivat niin hyvin!! Tyhmää vaan, että taas tippui kaksi rimaa. Pieniä ohjausvirheitä mutta kun ei mun ennen tarvinnut niihin kiinnittää erityisempää huomiota.. 

Ritva Herralan agi-rata oli naurettavan helppo, ja siitä vedettiinkin nolla. Karmaisevaa oli vain se kuinka monta sekuntia jäätiin kärjestä :| joojoo pidin kontakteilla useamman sekunnin, mutta vaikka ne miinustaisi pois oltiin kaaaaaukana kärjestä. Kontakteilla meni yleisesti hitaasti, mutta uskon tämän nyt olevan vain ohimenevää epävarmuutta. Rölli kun on oikeasti vähän eksynyt lapsi.... :o)

Yleisesti olen pohtinut, että Röllin vauhti ei ole ollut parasta luokkaa. Varmasti rauhoittelu on vienyt parhaimman terän pois, mutta jos sitä saisi pikku hiljaa lisättyä takaisin hallittavuuden rajoissa. Vanhemmat oli mökillä tehneet pientä viimeistely spurttia jotta seuraavana päivänä kulkisi paremmin.. heh. Rölli oli myös ollut tosi iloinen, kun sen kanssa oltiin pitkästä aikaa leikitty KAHDESTAAN. Tätä ei saisi ikinä unohtaa!

Seuraavana päivänä mentiinkin jo selkeästi lujempaa! Mä olin hiukka hukassa yllättävän irtoilun kanssa, mutta just jees. Rölli kun yleisesti on mun mielestä niin käsissä, että tekee vaan hyvää jos sinkoilee. Muistuttaa näin enempi Siiriä. 
Ulkomaalaisen tuomarin radat eivät siis natsanneet tällä kertaa, vaikkakaan itse rataprofiilissa ei ollut valittamista. Sen sijaan myös sunnuntaina napattiin nolla Herralan radalta! Nyt mentiin lujaa pitkästä aikaa.

Hyvää:
- niistopersjättö
- "päällejuoksu" kepeillä
- jaakotukset

Treenattavaa:
- puomi-keinu erottelut
- puomi houkutusesteenä
- takaaleikkaukset kontakteilla
- vinot lähestymiskulmat kontakteille
- okserilta kääntyminen

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Terveyspuoli

Viiru on kuvattu kauttaaltaan ja nyt vain odotellaan virallisia tuloksia. Lääkäri sanoi, että kaikki näytti hyvältä ja luusto kaikin puolin terveeltä. Ihan mahtavaa!!!
Virallisten tulosten (kyynärät, lonkat ja polvet) lisäksi kuvattiin myös selkä, jotta tiedetään kaiken olevan kunnossa. Selkäspesialisti ei kuitenkaan ollut paikalla joten saan näistä tulokset myöhemmin postilla. Kuvat olen saanut jo, mutten tajua niistä mitään. :o) suora se ainakin oli.

Kerta kun Viiru piti nukuttaa joka tapauksessa kuvia varten, päätimme leikata piilokivekset samalla. Viiru oli juuri 14 kk vanha jolloin testosteronin vaikutus kasvuun lakkaa (jos nyt ymmärsin syyn oikein). Joka tapauksessa pointti on se, että Viirulla ei pitäisi tulla mitään ongelmia sen suhteen, että pallit oltaisiin poistettu liian aikaisin. Sen sijaan vältimme toisen nukutuskerran, jossa on aina omat riskinsä..

Leikkaus meni myös oikein hyvin. Kun hain Viirun oli se jo kunnolla hereillä, vaikka pikkasen jumittikin. Sillä oli kova läheisyyden kaipuu, ja nojautuikin saman tien olkapäähäni. :) Ei se kuitenkaan ollut liian väsynyt yrittämään eläinlääkäreiden huijaamista. Koska se on niin ressukka, ei sille varmaan voi laittaa kaulapantaa tai kopeloida muutenkaan. Pienellä huomautuksella kuitenkin lopetti pelleilyn.

Ohjeeksi tuli kaksi viikkoa hihnalenkkejä, jonka jälkeenkään ei tietenkään saa lähteä kuin tykin suusta. Agilitya kun saisi kokeilla ensimmäisen kerran kolmen viikon kuluttua, pitäisi aloittaa rauhallisesti. Yeah sure!
Musta tuntuu, että me nyt lenkkeillään hihnassa (ja opitaan hihnakävely täydellisesti ;)) reilu kaksi viikkoa, ja sitten päästetään hallitusti vapaaksi paikoissa joissa ei ole houkutuksia vetää hullunlaista rallia. Esim rajattu alue voisi toimia, missä koirakaverit eikä muutkaan eläimet houkuttelisi spurtteihin. Yksin se ei ihan täyttä höyryä kuitenkaan koskaan etene (paitsi kahden viikon täyslevon jälkeen?!?!). Kolmen viikon kuluttua lenkit ovat toivottavasti normaaleja ja agility aloitettaisiin vasta kuukauden kuluttua agility-kurssilla rimat matalalla. Sitä ennen teen ehkä hyppytekniikkaa kerran.
Toimiskohan tälläinen suunnitelma tervehtymiseen?

Nyt leikkauksesta on viisi päivää ja Viirulla meinaa keittää yli. Mä olen yrittänyt tehdä temppuja: kyljelle menoa, seuraamista, kaikki jalat laatikon sisään laittamista ja istumisen sekä seisomisen vahvistamista. Haluaisin myös opettaa toisen puolen jalkojen noston, mutta saa nähdä miten onnistun. Olen yleisesti aika huono opettamaan "turhia" temppuja, joten painotan tokoon ja kropan hallintaan. :) temput ei kuitenkaan tunnu väsyttävän sitä samalla tavalla kuin urheilu..

Hihnakävely on edennyt kivasti! Päivittäiset lenkkeilyt toimii oikein hyvin, mutta jos mukana on muita koiria tai innostava paikka, ollaan takaisin lähtöruudussa. Jos saadaan kävellä edellä niin ongelma saattaa hävitä. :) ehkä pitäisi pitää alkuun mahdollisimman helppona, kun ei jatkuvaa nipottamistakaan jaksa.
Huomattiin kuitenkin uusi ongelma, kun äiti yritti kävelyttää Viirua mun läsnäollessa. Se taitaa olla hiukka läheisriippuvainen? Kävelystä ei meinannut tulla mitään, kun Viiru veti nelivedolla mua kohti. Mä sitten tietenkin yritin neuvoa äitiä, ja tilanne meni vaan pahemmaksi. Aina kun sanoin sanankin niin Viiru lähti hirveällä voimalla vetämään. Hyvä että äiti pysyi pystyssä! Voi kauhistus... kun käänsin kokonaan selkäni enkä kiinnittänyt mitään huomiota Viirun temppuiluun, sai äiti tilanteen jotenkin haltuun. Enpäs olisi arvannut! Nyt meillä onkin uusi projekti, että vanhemmat saavat Viirun myös haltuun.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Hyppyserti

Oltiin eilen BAT:n kotikisoissa saldona agi-radalta HYL ja hyppikseltä nolla. 

Agility-rata ei ollut kummoinen, mutta silti onnistuttiin ryssimään se täysin. Rölli valahti parissa kohtaa selän taakse, vaikka musta mä oikeasti tein parhaani. Ensimmäisessä ja vaikeimmassa kohdassa ongelmana korkeassa vireessä putkijarrutus. Mä jarrutin suhisemalla ja kättä "vispaamalla" jo ennen putkea. Lisäksi menin nappaamaan putken suulta mukaan käskyttäen "Rölli, Rölli". Ei se kuitenkaan tullut nätisti vaan kaarratti mun selän taakse törkeenä. Yritin vielä jotain säälittävää pelastusta huutamalla keppejä, mutta Rölli pinkas vastaseen suuntaan putkeen. Ei aikaakaan kun seuraavassa kohtaa mun ennakoiva valssi oli hitusen myöhässä ja taas selän taakse. Ei se kyllä pahemmin anna anteeksi mitään!
Puomi ja aa olivat tällä kertaa hyvät. Keinu sen sijaan ihan ihmeellinen. :( Rölli pysähtyi yllättäen keinun puoleen väliin ja meni maahan. Yritin pyytää eteenpäin, mutta hyppäsi kokonaan alas. Höh. Otin uudestaan ja meni hitaasti mutta oikein. 2on2offissa se rupesi haistelemaan ilmaa (?), mutta huomautettuani keskittyi taas muhun. Eteenmenossa muistin sanoa "eteen" eikä katsonut laisinkaan taakseen. :)

Harkkaesteillä keinu oli ok. Mietinkin jälkikäteen oliko pelästynyt tätä viime kisoissa. Siellähän keinu pikkasen pamahti takaisin eikä varmasti tuntunut kivalta. 

Hyppis oli vähän kimurantimpi. Rata oli suht suppuun rakennettu ja kokoajan pyörittiin eri suuntiin. Nyt siis testattiin muistia, ja vielä radalla tuntui vähän eksyneeltä. Yllättävän hyvin kuitenkin onnistuttiin! :) ainut suurempi kaarratus tuli alussa kolmoshypylle. Tässä piti kutsua kakkoshypyn takaa ja työntää kolmoselle. Rölli tulee näissä niin kovaa mua kohti, että olisi pitänyt muistaa vähän jarruttaa. 
S-putken kulki niin nopeasti, että mähän ihan myöhästyin ohjauksesta. :D 

Tällä radalla oltiin kolmansia ja saatiin hyppyserti! Jee! Elokussa siitä on mahdollista tulla aikasintaan hyppyvalio.

maanantai 23. toukokuuta 2011

TUPLA!!

Wuhuuu nyt se tupla tuli!! Ei edes jäänyt niin viime tippaan kuin edellisvuoden voitto. ;) Go Rölli go!! SM-kisoissa näytetään kyllä meidän parasta!

Oltiin siis sunnuntaina kisaamassa Kotkassa kaksi starttia (hr-agi). Hyppis ei ollu ihan nappi, pohja tuntui kuin kuulalaakereilla olisi juossut. :( Ehdin jo kiljaistakin kauhusta kun luulin kaatuvani, mutta Rölli kivasti paikkaili. Loppurata oli tasapainon hakemista enkä edes yrittänyt pinkoa täysiä. Viimeistä hyppyä Rölli joutui kysymään, koska jäin jälkeen. Pitäisi opettaa eteenmeno paaaaljon paremmaksi.

Toinen agi-rata oli ohjauksellisesti aika nappi. Tällä kertaa juoksin rataantutustumisen jotta huomaisin herkät kaatumiskohdat. Radalla ei kuitenkaan tarvinnut tehdä nopeita jarrutuksia ja kiihdytyksiä niin ei ollut ongelmaa. Puomille tulo oli aika kinkkinen, jos kaarros yhtään venyisi. Tämän sain kuitenkin tehtyä ihan sika hyvin eikä kukaan muu tainnut ohjata samalla tavalla.... :)
Ainut miinus oli hidas aa ja puomi. Puomilla jäi jopa 10-15 cm maasta, höh. En jäänyt venkslaamaan, kun tuplaa tässä haettiin. Aan myös hiippaili, mutta etutassut tuli sentään maahan. Näihin meni ainakin pari sekunttia ylimääräistä, mutta nolla mikä nolla. Keinu puolestaan oli supernopea ja odotti kutsua, vaikka menin valssaamaan seuraavan esteen taakse. Kontakteilla taaksejäännit on selkeästi vaikeampia.

Mutta siis ihan sama oliko nappi ratoja vai ei, me tehtiin se, ja saatiin mitä lähdettiin hakemaan! Rölli oli muutenkin tosi kiva kisakaveri, kun ei räyhännyt pahemmin. Pystyin jopa katsomaan hyvin kavereitten ratoja, vaikka mulla oli se hihnassa. :) tosi kivasti kävelee lenkeillä ja namin kanssa ei edes huomaa pahinta vihollistakaan. Toi sen huono käyttäytyminen olisi niin koulutettavissa, ja yritänkin panostaa tähän kesän aikana.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kolminkerroin kauhua

Viiru on kunnossa, mutta mä olen edelleen järkyttynyt. :(

Tänään käytiin treenaamassa Karon kanssa, ja mukana olivat vain Kriisi ja Viiru. Ensimmäinen tempaus tapahtui jo omalla pihalla autoon mennessä. Viiru selkeästi tykkää enemmän matkustaa takakontissa, kun se voi katsella maisemia. Mä nyt kuitenkin jostain syystä kutsuin sitä pelkääjän penkin jalkoihin, ja ihmettelin mihin koko koira hävisi. Sain pikkasen käskyttää kovemmin, mutta Viiru jäi hiippailemaan takaluukun kohdalle (joka oli btw kiinni!) korvat luimussa. Uusi voimakkaampi käskytys, ja mitä tekee Viiru?! Hyppää takaluukkun päälle ja onnistui jopa tasapainottelemaan parin kymmenyksen ajan vinolla ikkunalla. Mulla ei pitänyt pokka, ja tuntematon pyöräilijäkin repesi nauruun! Ei jäänyt kauhean epäselväksi, mitä Viiru halusi. :o)

Lämppälenkillä puolestaan säikähdettiin kaikki, kun joku tyttö juoksi puskista meidän joukon läpi, suoraan Viirun nenän edestä. Askeleita ei kuulunut ja muutenkin tilanne kävi niin nopeasti ja yllättäen. Viiru pelästyi ja rupesi pitämään rähinä haukkua (jollaista en edes ole ennen siltä kuullut), mutta onneksi se oli mulla melko lyhyellä hihnalla niin sain heti hallintaan. Ties vaikka olisi nappassut...
Pitää nyt kyllä olla varovainen lasten kanssa jotka eivät osaa käyttäytyä koirien kanssa. Viiruhan joo tykkää lapsista, muttei yllätyksistä.

Sitten siihen kauheimpaan juttuun :'( Viiru pääsi tippumaan puomilta kahdesti. Ensin yritin ottaa hypyn kautta vähän vinosti ja osui ylösmenolle juosten saman tien maahan. Ei siis ollut ollenkaan pahannäköinen, muttei todellakaan olis pitänyt tosta kulmasta :( mua niin harmitti, kuinka onnistuinkaan. Seuraavaksi ilman hyppyjä suoraan lähestyen. Meni ehkä hiukka epävarmemmin kuin ennen ja menetti jotenkin tasapainon ja joutui hyppäämään keskeltä puomia. Laskeutui hallitusti jaloilleen, mutta ei vitsit mä olin hajalla :( en halunnut lopettaa tuollaiseen joten otin uudelleen ja nyt mentiin rauhallisesti. Pysähtyi liian aikasin alastulolle ja muutenkin oli epävarma. Lopetin siihen.

Onneksi Karo kuitenkin sai mut suostuteltua tauon jälkeen ottamaan uudestaan puomia. En halunnut isoa, mutta edes pientä. Teki tosi hyviä alastuloja ja kokonaisena myös parempi. Alastulolla himmaili ehkä normaalia enemmän, muttei pahasti. Ja ihanaa että oli leikkisä oma itsensä, vaikka mä itkin kokoajan.

Oli treeneissä paljon hyvääkin, tää teksti onkin kovin synkkä. Viiru hyppi puhtaasti rimoja vaikka olivat 45 cm korkeudessa, yksi jopa 50! Vau :) Irtoaminen edistyi ehkä vähän ja renkaalla tehtiin hyviä toistoja.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Fyssari

Oltiin eilen Patricialla ja molemmat koirat pääsi hoitoon. Rölli oli kauttaaltaan jumissa rasituksesta. Röllihän on kisannut tämän kauden tosi vähän ja treenannut vielä vähemmän. Nyt kun mulla on koulu loppunut olen ottanut enemmän kisoja, koska tupla puuttuu. Tästä tämä rasitus siis johtuu. Ja rasitusta on luvassa vielä pari seuraavaa viikkoa, kun on mahdollisuus saada SM-kisoihin tupla. Röllille on fyssari-aika nopeammin neljän viikon kuluttua, jotta selviäisi tästä kisaputkesta. Mutta onko tällainen pakkokisaaminen sitten kivaa, mietin vain.... Aina olen mennyt koiran ehdoilla, enkä nytkään halua tehdä toisin. Jos käsitin oikein, niin on kuitenkin ok, että kisaa paljon näin yksittäisenä tapauksena (kunhan se tarkistetaan tiheämmällä välillä). Jos tälläinen hullu kisaaminen olisi jatkuvaa, niin se olisi huonoksi koiralle.
Jos tuplaa ei tule, niin en yritä hulluna metsästää sitä karsintoihin. Sitten kisataan lähikisoja, mihin jaksetaan mennä.

Pahin jumi Röllillä oli selän taitoksessa, jota tarvitaan laukkaan ja varsinkin hyppyihin. Eipä ihme siis, että on tiputellut rimoja.

Rölliin meni sen verta kauan aikaa, että Viirun takareisiä ei ehditty käsittelemään. Muutoin se oli oikein hyvässä kunnossa. Selässä oli joku pieni jumi vaan. Hyvä juttu! :) samat jumpat jatkuu, ja pitää tehdä vähän ahkerammin..

Kyljelle menoa tulisi harjoitella pöydällä. Maassa meni Patrician luonakin oikein nätisti, vaikka koskettelin sitä. Sen sijaan pöydällä se tuijotti mua "mene ihan itse" tyylillä. Kun ei kerta vaapaaehtoisesti niin pakolla sitten... Mun kädetkin oli ihan sen näköiset. Sukuvika käyttäytyminen jatkui, kun se yritti tarrata tassulla pöydän reunasta. Myöskään pään roikottaminen ei ollut unohtunut.... (ei kuitenkaan ole kuulemma lähelläkään pahimpia tapauksia! tai sitten Patricia yritti vain olla kiltti)
Viirua on vaikeampi hoitaa perinteisesti selkäpuolelta kuin toisinpäin. Ehkä se haluaa nähdä niin puuha ei ahdistanut yhtä paljoa. :)


Viiruhan pääsee ens viikolla kuvauksiin, joten saadaan sekin puoli tietoon, että onko kaikki kunnossa. Jännittävää!

Videoita vähän jokaisesta

Elikkäs! Röllin I-HAH:n kisojen 0 tulos ja Vihdin kisoista kaksi viimeistä rataa.

Ja tein pikku koosteen viime päivien treenistä Viirun kanssa. VIDEO, on se aika sulkku! <3

Nyt mökillä on ilmennyt pieniä ongelmia koirien kanssa. En tiedä kumpi alottaa, ehkä jopa Viiru. Sillähän on ollut edelleen ihmeellisiä pelkoja. Alkuun uskoin, että liittyy mörkökautteen, mutta miksei se lopu. Viiru siis saattaa pelästyä ihan ihme juttuja varsinkin, jos tilanne yllättää sen. Joskus on tuhissut ja haukkunut metsäpolulta tullessa muita ihmisiä ja koiria jotka näkee vasta isommalla tiellä. Samoin autosta tullessa tekee samaa, jos ei arvannut ihmisen tai koiran tulevan "nurkan" takaa. Nyt olen kieltänyt haukkumisesta ja käskenyt jatkaa matkaa. Jos käyn näyttämässä pelottavan asian niin tilanne raukeaa parhaiten. Aina ei kuitenkaan voi käydä näyttämässä enkä mä tykkää tästä haukkumisesta yhtään :(
Tilanteet jossa Viiru pelästyy oudon näköistä esinettä/patsasta, on mielestäni helpoimpia. Sen kun käy katsomassa! Siinä se on kyllä superhyvä, että menee itse tarkistamaan samantien kunhan vaan saa luvan.

Mutta nyt mökillä tää ei enää ole pelkkää pelkoa vaan myös reviirin puolustamista. Ja se reviiri on levinnyt vähän liian laajaksi. Jos ihmisiä kävelee toisella puolella peltoa, pitää ne haukkua. Ja tämä ei enää ole omalta pihalta haukkumista vaan Viiru juoksee parin metrin päähän... Naapurin rollaattori on tosi pelottava? kun sitä pitää varsinkin haukkua aina (ukkini rollaattoria ei kuitenkaan pelkää).
Tänään kuitenkin tekivät kauheimman jutun ikinä! Menivät haukkumaan autoa parin metrin päähän!! Mulla nousi jo sydän kurkkuun, kun auto ei hidastanut yhtään. Perkeleellä koirat kuitenkin kääntyivät.

Tää on muutenkin niin ärsyttävää kun Viirun saisin vielä yksin komennettua, mutta kun se menee niin Röllin mukana. Ja jos Viiru haukkuu niin Röllihän on varma, että nyt jossain on jotain puolustettavaa.

Tässä oon nyt tämän päivän miettinyt miten lavastan tilanteet, ja kuinka rankaisen jotta käytös oikeesti loppuis. Varmaan pitää ottaa kolinatölkki käyttöön. Mitenköhän me tehtiin Röllillä, kun se aikoinaan yritti mennä moikkailemaan autoja..... Varmaan karkottamalla, kun lopulta tuli takaisin. Vai oisinko mä mennyt auton luokse, jos se oli kovin sinnikäs? Ja tämäkin pitäis varmaan tehdä kummallakin erikseen. Mutta uskaltaako Viiru mennä haukkumaan yksin? Ja mitä jos takana on pelkoa niin saanko sen pelkäämään vaan enemmän :( Mutta on tää nyt noiden autojen tultua mukaan kuvioon niin paha ongelma, ettei pelkikkä nameilla ratkaista.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Treeniä ajan kanssa

Molemmat koirat vapaatreeneissä eikä kiirettä minnekkään.... :) ihanaa!

Viiru teki kujakeppejä. Ähpuh, viime kerta jätti jälkensä joten korjattiin virheitä. Viiru siis yritti hypätä saman ohjurin yli kuin viimeksi. Helpotin samantien ja päästiin eroon möröstä. Otin melkeen pelkästään suoria lähestymisiä, koska rupesin poistamaan ohjureita keskeltä. Pujotteli edelleenkin normaaliin tapaan. Putkeen irtoaminen keppien jälkeen oli sen sijaan haastavaa. Ellei lelu ollut putkessa tai putki muuten merkitty, en ehtinyt millään ohjaamaan Viirua sinne. Seuraavilla kerroilla pitää muistutella kulmista. Harmi vaan, että BAT:lla ei ole vinokeppejä, kun musta se olisi edelleen varmempi niiden kanssa.

Otin Viirulla myös hyppytekniikkaa normaalia enemmän. Ensin korkeuden arviointia, jossa mentiin jo 45 cm (35--> 40--> 45--45--> 35). Ensimmäisellä kerralla rima tippui, mutta seuraavalla korjasi. Musta meni takapainoisesti, mutta tiedäkkö tuota..
Lisäksi otin hyppysarjan renkaalla. Kesti tämän ainoastaan, jos olin vieressä tai edessä. En siis voinut mennä sarjan rinnalle katsomaan, miltä näyttää. Rengas tarvitsee siis vahvistusta.
Otin myös etäisyyden arviointia, vaikka Patricia sanoi, ettei tästä harjoituksesta olisi vielä hyötyä. Uskon kuitenkin, että Viiru oli todella väsynyt hyppyseminaarissa, eikä täten tehnyt normaalisti harjoituksia. Halusin siis kokeilla vielä kerran johtuiko välihyppy vain tästä. Arvaukseni osui oikeaan nimittäin Viiru teki harjoituksen in-outtina! Mahtavaa! Siirsin taaimmaista hyppyä 9--> 10--> 11--> 12--> 9, ja kaikki etäisyydet toimi. En ollut varma, pitikö tässä siirtyä lopussa helpoimpaan?
Ihan viimeisenä tein perussarjan ristikoilla, mutten tosiaankaan tiedä oliko tämä oikeanlainen.. Mun silmään näyttää siis tosi hyvältä, mutta en oikein osaa katsoa etu- ja takapainoisuutta.

Rölli teki pelkästään perussarjaa, ja se sujui hyvin.
Lisäksi kokeilin kujaa verkoilla, jos saisin tätä kautta opetettua kulmat. Taidan kuitenkin unohtaa tämän, nimittäin Rölliä selkeästi ahdisti härpätykset ympärillä eikä mennyt täysiä. Pitää vaan tehdä paljon paljon tehokkaita toistoja peruskepeillä (mieluiten vain muutamalla kepillä).

Otettiin loppuun pöytää. Rölli teki huipputoistoja putken kautta eikä namia enää tarvinnut! Ehkä aina aloittaessa treenin kannattaa muistuttaa maltista, tekemällä ensimmäisen namilla.
Puolessa välissä treeniä Rölli rupesi ihmeellisesti tarjoamaan maahanmenoa ennen pöytää (?!) En tiedä mistä johtui, mutta ajatus hävisi yhtä nopeasti kun tulikin.

Loppuun vielä linkki Törky-Viiru videoon. On se aikamoinen veijari noiden keppien kanssa! :D
Ja toinen video Lucky Bu-Bu in Finland 2.

Vihdin kisat 15.5

Oltiin Röllin kanssa kisaamassa Lohjalla kolme starttia (agi-agi-hr). Kisoissa tippui rimoja ihan todella paljon, niin kuin Röllilläkin. Erityisesti kaksirimaiset tuotti ensimmäisellä radalla ongelmia. Katsoin videolta, että olin ehkä hieman hyppylinjalla tai aloin vetää riman yllä. Edelleen kuitenkin väitän, että Rölli on kestänyt paljon pahempia törttöilyjä multa. Tuo pohja+35 cm rimat oli vaan vaikea yhdistelmä, jolloin pienempikin ohjausvirhe sai riman tippumaan. Muutenkaan vauhti ei ollut mielestäni paras mahdollinen.

Kaikki radat olivat suoritettavissa, ja jokaisella sattui vain pieni virhe. Ohjauksellisesti ei ollut juurikaan ongelmia, mutta viimeiseltä kontaktilta karkasi aina. :O tietty jos olisi ollut nolla alla, niin olisin antanut mennä.

Ensimmäiseltä radalta tuloksena HYL (2 rimaa, keskeytys puomille). Toiselta samoin HYL (kielto ja keskeytys keinulle). Tältä radalta ei kuitenkaan tippunut yhtään rimaa! Muutenkin oli mielestäni paras rata nimittäin tehtiin superhieno niistopersjättö, hyvä kepeille meno ja putken väärään päähän veto onnistui ongelmitta (näissä Rölli ei petä koskaan). Sen sijaan sain Röllin käätymään pikkasen liian tiukasti peruspyörityksellä.
Kolmannelta radalta 5vp riman tiputuksesta. Olisin itse antanut myös kosketuksen, koska jouduin tekemään "jalkaohjauksen" takaakierrossa. Tällä radalla hienointa oli hyppyjen leijeröinti Röllin kepittäessä. Loppu hypylle meno oli puolestaan tahmeeta. Jäin takaakierrettävälle hypylle vähän jumiin, jolloin twisti ei onnistunut.


Treenattavaa:
- perus pyöritys
- putkijarrutuksia (ikuisuus ongelma suuressa vietissä)
- kontakteilla taaksejäänti
- kaksoisrimat

lauantai 14. toukokuuta 2011

Viiru loistaa

Tänään Viiru pääsi ihan oikelle agility-kurssille! Iida Vakkuri koulutti, ja oli tosi hyvä.

Alkuun iski pieni paniikki, kun rata oli 22 estettä pitkä (meidän maksimi esteet putkeen on tainnut olla 9). Lisäksi kaikki muut osasivat jo esteet ja hyppäsivät täyttä korkeutta, me ei. Tottakai kaikki tekee oman tasonsa mukaan, mutta mietin ollaanko me haukattu liian iso pala purtavaksi.

Aikaa oli ruhtinaallisesti n. 30 min/koirakko. Saatiinkin tehdä toivomuksen mukaan kahdessa erässä, jottei pikkuselle tulisi liian raskaaksi. Jotkut tekivät kyllä putkeen, mutta vanhemmatkin koirat näyttivät olevan puhki siitä määrästä. Viiru puolestaan jaksoi ongelmitta meidän tyylillä. :)

Ensiksi kävin läpi kaikki kontaktit (Hyvinkään liukkaat), koska olivat erilaisia kuin mitkään aiemmat meidän tekemät. Hyvin meni, jopa isojen koirien aa jota ei olla ennen otettu! Eipä ole tarvetta sitäkään paljoa enempää treenata kun sujuu noin hyvin (kerran vauhdista pysähtyi maahan, mutta korjasi). Turhaan sitä rasittaa niin jyrkällä esteellä.

Alun yritin viedä pelkästään vastakädellä vetämällä, mutta ihmisnuoli toimikin paremmin! Alkuun sain liikkua tosi rohkeasti, mutta lopulta alkoi ennakoimaan ja jätti herkällä hypyn hyppäämättä. Vastakäteen reagoimista pitää treenata PALJON!

Pyörityksissä ja tiukoissa käännöksissä käytän paljon vastakättä. Viiru taas kun on niin kuuliainen ja superkääntyjä niin vastakädellä se menee ihan liian pieniä reittejä. Kun rimat nostetaan ylös niin samaa reittiä kulkeminen olisi sula mahdottomuus. Mun pitäisi siis unohtaa (ainakin näin alkuun) tiukka kääntäminen vastakädellä ja antaa Viirun lukea itse linjoja. Järkeenkäypää! Ja tiukasti se käänty ilman vastastakin, mutta keskittyi paremmin suorittamiseen eikä mun tuijottamiseen/kiinni tulemiseen.

Toinen tärkeä pointti: ohjaa rauhallisesti. Kotiläksyksi tuli katsella Jaakon ja Janitan agi-videoita, joiden ohjauksessa vallitsee tajuton rauhallisuus. Kunhan ohjaus oli rauhallista ja kädet vakaina, ei yhtäkään rimaa tippunut. :)

Lisäksi tuli harjoiteltua eteenmenoa parissakin kohtaa. Iida heitti lelun irtoamisen jälkeen, joten tällä kertaa se ei edes odottanut valmiina. Ensin tultiin mutkien kautta putkeen-hyppy-hyppy. Pikkasen se tuijotteli pyörityksen avautuessa Iidaan päin, mutta kuitenkin kesti tämän.
Toisessa kohtaa tultiin hyppypyörityksen jälkeen hyppy-pituus-muuri suoralle. Muuri oli vinossa, ja teinkin siihen poispäinkäännöksen. Jälleen Viiru pikkasen valui Iidan suuntaan, mutta hoiti homman. Sai tästä kuitenkin tarvitun itsevarmuuden, nimittäin ohjatessani lelu kädessä toimi ihan super hyvin!

Puomi-putki erottelu ei toiminut yllättäen. Ehkä tätäkin voisi ottaa pikkuhiljaa niin, että putken päät olisivat suht kaukana häiritsemästä. Kunhan draivi puomille ei kärsi.

Ohjaustekniikoista tuli ihmisnuoli, takaatyöntö, perus pyöritys, takaaleikkaus, putkijarrutus, vippaus, poispäinkääntö, valssi ja veto. Aikas paljon kaikkea, ja Viiru suoriutui loistavasti! <3 tuli jopa sellanen olo, ettei 1,5 v iässä starttaaminen ole ihan kaukaa haettua.. toki mennään vasta, kun ollaan valmiita siihen.

Junnujen treenit 12.5

Suunnittelin radalle hullun alkusuoran joka kaarratti lopulta oikealle kääntyen melkein takaisinpäin. Olipas vaikeeta. Jotenkin kun lelu on hieman vinossa suoralla, niin tulee helpolla ohi. Sen sijaan jos lelu on aivan toisessa paikassa, niin pystyy paremmin keskittymään ohjaukseen. Pitää siis tehdä vähän muitakin kuin täysin linjassa olevia suoria. Tähän auttavat varmasti hyppytekniikasta perussarjan muunnelmat.

Toiseksi otettiin kujakeppejä. Olipas vaikeaa saada onnistumaan putken kautta, kun sen suu osoitti hieman sisäpuolelta ohi. Hyppäsi toistamiseen ensimmäisen välin ohjurin yli. Kun väli estettiin niin onnistui, muutoin ei. Parasta olis varmaankin ollut jaksaa vaihtaa verkko ohjurin tilalle. Tai helpottaa... Mutta ehdottomasti melkeen suoria lähestymisiä putken kautta täytyy treenata eri etäisyyksistä. Viiru tarttee pikkasen enemmän malttia näissä.

Itse tekniikkana harjoiteltu sylkkäri toimi tosi hyvin niin putkeen kuin hypylle.
Otin myös loppuun takaaleikkauksia, joihin irtosi ihan hyvin. Hassusti se tuntui jäävän "flänkkäämään", mutta ehkä mä en oikeen osannut valita oikeita linjoja.

Treenattavaa:
- Esteosaaminen; rengas, keinu, kepit, (muuri, pituus, okseri)
- Hyppytekniikka
- Irtoaminen suorilla (esteiden kautta!)
- Ohjaustekniikat; päällejuoksu, takaaleikkaukset, välistävedot, perus pyöritys

Kun noi on harjoiteltu, niin pärjätään hyvin ykkösissä! :) vähän aikasemmin vois osallistua jo epiksiin.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Voihan tupla!

Oltiin Röllin kanssa 8.5 I-HAH:n kisoissa, tuomarina Anne Savioja. Pohja oli melko huono... jotain kiviä ja tosi pehmeä paikoittain.

Ensimmäinen rata oli tosi helppo ja saatiinkin nolla siltä. Hyvät kontaktit eikä muutenkaan mitään pois otettavaa! Jee hyvä Röpa :) Nollia tuli tosi paljon ja oltiinkin vasta seitsemänsiä, mutta ei haittaa. Kunhan on mahdollisuus tuplaan.

Seuraava rata myös helppo. Yksi vaikeampi kohta aan jälkeen (suurin osa teki virheen), mutta koska Röllillä on niin hyvät kontaktit niin ei ongelmaa. Se pysähtyi ja mä juoksin kahden hypyn taakse valmiiksi vetämään. Keinulta kutsuin vähän hätäiseen hermostuksissani. Selvitettiin kuitenkin kaikki vaikeimmat kohdat, mutta sitten puomia edeltävä rima tippui. @¡¥€"¡!!@%!€!!!!!!!! ja Röllihän harvemmin tiputtaa rimoja. Huomasin sen ja kirosin hiljaan ääneen. Ties vaikka Rölli olisi huomannut, kun ei laittanut puomilla tassuja ihan alas? Mä vaan katsoin sivusilmällä, että pysähtyi ja kutsuin.
Virhe harmitti, kun nyt tuplaa oikeen tarjoomalla tarjottiin. Oli Rölli silti oikein pätevä, kun tälläkään radalla ei tainnut olla mitään ylimääräistä. :) VIDEO, kiitos Jenna!!! (Näin jälkikäteen kun näin videon niin olihan se rima mun ohjauksesta.... "mee sinne eiku tuu tänne". ja tuo keinu :O kutsuinko mä sen noin nopeasti ettei ehtinyt edes vähää pysähtyä..)

Yleisesti Rölli käyttäytyi kisapaikalla esimerkillisesti! Taisi olla pikkasen väsy? tai sitten se on vaan mahtava. ei murissut kenellekään edes suurimmalle viholliselleen Jimille! Äitikin sanoi, että oli ihan nautinto kävellä sen kanssa ;)

Loppuun VIDEO edellisten kisojen ensimmäisestä startista. Ei sekään ollut kaukana nollasta. Meille sopii selkeesti nämä mahdollisimman helpot radat. :D

Tein myös VIDEOkoosteen Viirun viimeisistä treeneistä ja hyppytekniikasta. PS. tuota hyppytekniikkaa ei kuulemma saisi tehdä putken kautta, joten älkää ottako meistä mallia! (ja ei siirrä painoa taakse, joten muutenkaan meno ei ole mallikelpoista :))

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Patrician hyppyseminaari

Molemmat pojat pääsi hyppytarkasteluun. :)

Ensin Rölli: nolona jouduin myöntämään, että se on jäänyt vähän toissijaiseksi. Jotenkin ajattelen virheellisesti, että koska se on pien niin hyppäämiseen ei tarttisi muka kiinnittää niin paljoa huomiota. Maksit kun joutuvat hyppäämään niin paljon korkeammalle, että huono tekniikka on oikeasti este.

Rölli oli aika huono jopa perussarjalla... huups! Saatiin joo toimimaan vinoilla hypyillä, mutta noloa kun tässä ei ennen ole ollut lainkaan ongelmaa. Pitääpä ruveta treenaamaan. Lisäksi saatiin neuvoja treenata perussarjan tosi itsenäiseksi. Niin että kulkee kuin juna. Oman paikan siirteleminen kolmion muotoisen alueen mukaan alussa ja lopussa. Alussa ensin sivuetäisyys, jonka jälkeen peruutus. Lopussa peruutetaan askel askeleelta taaemmaksi ja kauemmaksi. Kuvio:  

Kaarella ongelma, ettei tarjoa eteen katsomista hypylle. Yrittää vaan kytätä lelua. Patricia oli tosi sitä mieltä, että oppii tarjoamisen nopeasti. Jonkun täytyy alkuun herättää Röllin huomio ykköshypyn taakse jotta katsoo, ja samantien vapautus.
Teknisesti oli kait aika heikkoa. Ei tehnyt lainkaan töitä, kun kaikki keskittyminen meni reitin miettimiseen.

Viiru: Otettiin alkuun perussarja. Kuten olen kirjoittanut aikaisemmin, Viiru menee tosi hyvin mun silmään. Niin se meni nytkin, muttei kuulemma tee yhtään töitä. Höh. Se vaan juoksee tekemättä painonsiirtoa joka on vähän niin kun koko jutun idea. Viirulle piti siis lisätä vähän haastetta. ;) toimi heti kun laitettiin rimat ristiin (35cm). Patricia kehotti tekemään neljä sessiota näin, ja kokeilla perusrimoilla. Toinen miten voi lisätä haastetta, niin laittaa hypyt erilaisiin kuvioihin, joita on vähän hankalempi hahmottaa. Esimerkiksi:
- slide mutta tehdään suorana
- kaksi slidea erisuuntiin (toinen kaariharjoitus), niin että väliin jää ohut suora
- hypyt vinossa

Tehtiin seuraavaksi etäisyyden arviointia. Tässä siis lisättävä etäisyyttä askel kerrallaan!
Edelleen oli vaikea pikku poitsulle. Itse etäisyyden hahmottamisessa ei ollut ongelmaa, mutta kropassa ei ole tarpeeksi voimaa tehdäkseen yhdellä laukalla. Ei kuulemma ole hyötyä harjoitella tätä ennen kuin kroppa on kehittynyt, eli annetaan aikaa :)

Sen sijaan kaariharjoituksia tulee tehdä. Viiru oli jo aika väsynyt ja teki mielestäni huonommin kuin aikaisemmin. Juoksi siis lelulle tekemättä mitään työtä. Kokeiltiin nostamalla rimoja vinoon, mutta meni vaan huonompaan suuntaan. Speed bumpeilla siis jatkossa.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Huh huh!

Ei oo mullakaan kaikki murot kulhossa tai inkkarit kanooteissa.....

Eilen oltiin kisaamassa pitkästä aikaa Röllillä Orimattilassa. Tultiin paikalle ihan viime tipassa, ja onneks sainkin mennä viimeisenä niin ehti vähän rauhottua. Olin tehnyt koulujuttuja koko yön ja päivän niin, että yöunet olivat jääneet vaan kolmeen tuntiin. Sen kyllä huomas.

Eka rata oli ihan todella hyvä. Yksi kielto vaan niistopersjätöstä jonka tein liioitellun tiukkaan paikkaan. Muuten täydellinen! Kontaktit hyvät ja muutenkin Rölli tuntu pinkovan kovaa. :)

Toinen rata... voi huoh. Tehtiin nollaa mutta sitten rölli meni muka väärin kepeille. Mä korjasin ja korjasin yrittäen laittaa sitä oikeesti väärään väliin. Lopulta kun estin jalalla muut vaihtoehdot niin meni. Tässäkin Rölli jopa yritti juosta oikein mutta törmäsi mun jalkaan. :( Miten 6 vuotta harrastaneelle voi tulla näin paha ajatuskatko?! Muotkakin tuli kysymään radan jälkeen mitä siellä tapahtui.... mä en tiedä.
Rölli meni epävarmaks, mä ohjasin huonosti eikä mistään enää tullut mitään. Tökättiin joka toiselle esteelle pyörimään. Pysähtyi molemmille kontakteille, mutta karkasi just ennen kun kutsuin. Puomilla ehdin vähän huomauttaa, mutten kehdannut laittaa takaisin. Olin niin paljon jo kuluttanut aikaa ja sählännyt.

Viiru otti pientä aksaa sivussa. Heh, on se ihana :) meni ihan tuhatta ja sataa tehden tekniikat täydellisesti. Otin poispänkäännöksen, sylkkärin ja niiston (toimi!).

Muutoin Viiru oli tosi kuriton kisapaikalla. Rikkoi jopa meidän kevythäkin ja karkasi. Oli mennyt moikkailemaan Marikaa ja muita koiria. Onneksi ei tajunnut agirataa vasta, kun se oltiin saatu kiinni. Oon kokoajan puhunut, että Viiru on niiiiiin kiltti. Hohhoijaa. Siiri ei olisi karannut edes auki olevasta häkistä. Se oli kiltti.

Jäätiin hetkeksi harjottelemaan nätisti olemista kisapaikalla. Viirulla oli aika paljon energiaa ja se vaan sinkoili ja riehui. Olin tosi äkäsen kuulonen vetämisen suhteen eikä se edes korjannut käyttäytymistä. Musta niin tullaan kirjottelemaan juttupalstoilla......
Käskin "käymään" (maaateen hengailemaan ja rauhottumaan) radan reunalla, ja se olikin tosi vaikee tehtävä. Viiru ulisi paikallaan ja yritti aina välillä karata. Se tasan tarkkaan tietää, että siinä pitäis olla mutta kun ei malta. Kyllä se loppua kohti parani. :) pitää vaan harjoitella paljon ja ottaa hengailemaan kisapaikoilla vaan silloin, kun pystyn oikeasti keskittymään siihen.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Vapun jälkeiset treenit 2.4

Mentiin Hannun kanssa treenaamaan Viirulla ja Luckylla. Valtsukin tuli leikkiin Toffon kanssa sinne. :) Se on 11 v, mutta tosi vetree ja elastinen. Moni joka näkis sen nyt niin varmaan veikkais n. 7 vuotiaaks, on se niin hyvässä kunnossa. Toffo muutenkin leikkii lelujen kanssa ihan hurjana, ja siitä olis voinu tullut ihan huippu aksa koira!

Mä otin Viirulla kujakeppejä, puomia ja hyppytekniikkaa.
Alkuun kujakeppejä pelkästään ja lopuksi suoran putken kautta. Keskiohjurit oli jo tosi matalalla eikä Viiru reagoinut niihin mitenkään. Ties vaikka olis ihan sama, jos poistaisin osan kertaheitolla. Mä vaan niin helpolla jään junnaamaan paikalleen. Katotaan jos uskaltaisin kokeilla ens treeneissä. Ei siinä paljoa takapakkia kuitenkaan tulisi. Tietäisin vaan vähän enemmän missä mennään.
Putken kautta kepit oli yllättävän vaikeet. Hypyn kautta sillon viimeksi onnistui ongelmitta, mutta nyt kun ei näe keppejä kokoaikaa, oli selkeästi vaikeampaa. Pari kertaa yritti siis juosta ohi, mutta kun lähti sujumaan niin ei enää tullut yhtään virhettä.

Puomi oli tosi hyvä ja putken kautta tullessa jo melkeen hurja. :) Kiinnitin huomiota, että tassut osuu selkeästi ylösmenoon. Saas kuitenkin nähdä mitä tapahtuu, kun rytmi saadaan ihan normaaliksi. Nyt mun mielestä vauhdin kasvaessa tyyli on muuttunut matalemmaksi, ja sitä kautta osuu ylösmenoon varmasti.
Tein taas taaksejääntejä pelkällä alastulolla. Kun vapautan nopeasti niin pitää olla tarkana, että Viiru kuitenkin oikeasti pysähtyy. Kerran huomasin sen juoksevan melkeen läpi, uups.

Hyppytekniikka oli jälleen hyvää mielestäni. Tehtiin korkeuden arviointia (30-35-40-30). Käytettiin speed bumpeja, ja huomasi selkeän eron aikasempaan. Viiru ei jotenkin kunnioittanut näitä tarpeeksi ekalla kiekalli niin kopisutteli melkeen jokaiseen. Toisella korjasi, ja meno oli vanhaa kunnon Viirua. :) Vaihtelin ainoastaan lähetyspaikkaa, mutten lisännyt liikettä.

Lucky teki toista kertaa elämässään hyppytekniikkaan. Tehtiin ensin perussarja jonka jälkeen myös korkeuden arviointia. Speed bumpeilla Luckyn tekniikka oli kaunista (mutta kerran kun yritin rimoilla Viirun ohessa niin ei ollut). Tehtiin siis myös "korkeuden arviointia" 15 cm hypyllä (välit 4-6-6-6-9-). Ekalla kerralla haki hiukka askelta, toisella parempi ja kolmannella täydellinen. Hannukin huomasi kehityksen. :)

Muutoin Lucky otti puomin alastuloa ja kujakeppejä. Hannu hoiti ohjaamisen tällä kertaa itse, ja hyvältä näyttää! Lucky selkeesti muisti kepit ja haki kujan kaukaakin. Kulmat on vaikea opettaa, kun hurja koira ei ole kiinnostunut nameista työn kesken.
Puomista oli kanssa hyvä haju, ja eiköhän se rupea kohta tarjoamaan itse nokkimista ja alastulopaikkaa.

Treenailuja 30.4

Käytiin taas Karon kanssa kentällä kaikkien neljän koiran kanssa. Ensinnäkin lämppälenkit aivan kauheita Viirun osalta. Vaikka kuinka pelottavasti karjasisin, "hyökkäisin" tai nappasisin pikkasen karvoista (oikeastaan viiru jo säikähtää mun vihasta olemusta ja sormien käymistä selässä) niin siitä huolimatta vetää parin metrin jälkeen. Tää on niin turhauttavaa eikä varmasti yhtään hyviä lämppälenkkejä yleisesti ajateltuna. :( kun sen päästää vapaaksi niin kaikki on ihanaa, mutta kun pitäs se hihnakävely oppia. Kotona sujuu jo aika mallikkaasti, mutta kivojen koirien kanssa kirottua puuhaa. Ärsyttää muutenkin jo pelkästään se, että kun itte joutuu olee niin vihanen ja vielä treeniä aloittaessa. :( voi mun viipaa, kun mä voisin vaan kertoa sille mitä mä siltä haluun. Se on niin ressukan olonen, kun ei muka halua tehdä mitään väärää, mutta vetää toistamiseen.

Itse treenit meni Viirulta hyvin. Tein isoa puomia, ja ihan hyvällä vauhdilla. Selkeästi paras viritys on ensin hitusen hetsata, mutta siirtyä vähän kauemman lähettämään. 
Lisäksi otin kerran "niistoa" perinteisempään tyyliin. Eli taakse lähetys, mutten koukkinut kädellä kuten niistossa pitää. Lähdin kuitenkin ajoissa liikkeelle niin, että Viirulle tuli 360 asteen käännös. Mä en kuitenkaan jotenkin uskalla vielä tehdä kunnon niistoa, kun Viirua taitaa ahdistaa vähän mun liika läheisyys. Enkä ole kunnolla osannut sitäkään opettaa.

Loppuun otin hyppy-pussi-hyppy-putkeen suoran. Estevälit olivat todella pitkiä ja viimeinen putki mutkalla. Ensin muistutuksena pussia. Empi alussa, mutta toisella tuli jo täysiä pää alhaalla. Tein alkuun viimeisen esteen ja siirryin kerta kerralta kauemmaksi jotta into säilyisi lelulle tarpeeksi korkealla. Se pinkoi ihan täysiä eikä haitannut, vaikka lelu odotti mutkaputken jälkeen. Ens kerralla tuskin tarvii noin alkeellisesti näyttää, mutta pidän ensimmäiset kerrat lelua ehdottomasti edessä jotta ikäänkuin "oppii reitin". Sitten vaikeutetaan ensin niin, ettei Viiru näe toisen vievän lelua. Voitaisiin myös siirtyä lähemmäs jotta saadaan varmasti onnistuminen ja toisto toisensa jälkeen pidentää välimatkaa.
Se missä olen mielestäni parantunut, niin muistan jatkaa juoksemista/pitää ohjauksen yllä, vaikka Viiru juokseekin lelulle ja sen jälkeen. Edelleen mokia tulee ja Elinalla olisi varmasti huomautettavaa ;)

Röllillä otin kepeille lähetystä melkeen suoraan avokulmaan. Yritin olla vähän takana, ettei Rölli valuisi mun puoleen niin herkällä. Kuiskin "kepit, kepit" ja kun katsoi eteen niin annoin luvan. Toimi juu, mutta taas edes pikkasen vaikeammasta kusi homman. Onks se oikeesti niin huono vai onks treenaamattomuus tehnyt hallaa? 

BAT-treenit 28.4

Jippiii kun oli ihanaa! Mä sain siirrettyä koulujuttuja niin oli pakko ajaa ihan treenejä varten Turusta Espooseen. On noi battilaiset vaan niin kivoja, etten missään nimessä vaihda seuraa ellei olis "pakko". Nyt kun tää asuminen on kuitenkin väliaikaista (opiskelut vielä 4v) ja muutenkin treenijärjestelyt toimii, niin miksi muuttaa mitään. Kesät voi treenata Espoossa ja muuten Hittiksellä. Parempaa koulutusta tuskin edes löytyisi!

Opetellaan teemoissa tiettyjä ohjauskuvioita osaavien kouluttajien ja nuorten koirien kesken. Nyt vuorossa oli poispäinkäännös. Tämä me perjaatteessa ollaan jo Elinalla kertaalleen opeteltu, mutta toisto ei ole yhtään pahitteeksi. Tehtiin alkuun yhdellä hypyllä niin, että apukoutsi heitti palkan (Viiruahan en pysty ohjaamaan lelu kädessä kun kyttää tai yrittää varastaa multa lelua). Sama ongelma kun ennenkin, että meinaa pikkasen valua apukoutsin suuntaan, mutta saatiin onnistumaan molemmin puolin. Näitä lelutreenejä pitäs tehä paljon!
Ekoissa toistoissa poispäinkäännöksellä Viiru kiersi koko esteen. Liekö apukoutsi lelun kanssa "häirinnyt" tässäkin, mutta kun käänsin rintamasuunnan selkeästi menosuuntaan niin toimi.

Otin kujakepit alkuun erikseen. Tosi outoa nimittäin Viiru ei lähtenyt yhtään normaaliin tapaan. Yrittiköhän alkuun oikoa keppejä tai tehdä muun virheen. Mä en kuitenkaan ikinä tahallisesti sano sille pahasti virheestä vaan yritän olla tosi neutraali. Jostain Viiru kuitenkin paineistu ja meni kepit todella todella varovaisesti. Hyvä kun uskalsi edetä ja mä vaan yritin kannustaa (tuli mieleen Elinan viimeinen kerta aan kanssa). Tämä kuitenkin laukaisi tilanteen ja tästä eteenpäin meni vanhalla raivolla. Jännää kun Röllillähän ei tulisi ikinä tällästä vastaan, mutta muistan Siiristä nimenomaan aalta ja kepeiltä, että mulla oli kerran sama ongelma! :O sillon mä olin ehkä vähän huonompi koirien kanssa enkä osannut toimia oikein, mutta Viiru palautui Siiriä nopeammin.

Radalla paljastui järkeenkäypä ongelma nimittäin Viiru ei osaa suoria tai irrota niin kuin treenikaverit. Meillähän on Hittiksella tosi pieni treenikenttä joten ei sinne rakenneta pahemmin estesuoria. Ollaankin pääasiassa harjoiteltu tekniikkaa ja eri esteitä. Eteen-sanan Viiru kyllä osaa (tullut hyppyharjoituksista), mutta suoralla lähtee just minne mun rintamasuunta osottaa ja ehkä esteiden ohikin. Kertaakaan ei tainnut mennä pelkällä eteen-käskyllä oikeaan suoraan hyppysuoran takana olevaan putkeen vaan mun puolella olevaan väärään päähään. Ihan järkevää, kun ei olla opetettu. :) Kun vein lelun eteen niin lähti tosi hyvin tykittämään. Pitää saada myös vielä häivytettyä lelu niin, ettei Viiru tiedä sen olevan odottamassa tai joku muu heittää lopuksi.
Samoin keppien ja kontaktien jälkeen tulee kiinnittää enemmän huomiota, että niille mennään ja niiltä jatketaan esteille. Nyt Viiru vähän epäröi keppien jälkeen putkelle menemistä.

Radalla Viiru pääsi murisemaan taas pariin otteeseen mun ohjauksen ollessa myöhässä. Se on niin ankara antamaan palautetta. :D
Poispäinkäännöksenkin saa kertoa jo tosi ajoissa. Toki on eriasia treenata poispäinkäännöstä tekniikkana, ettei koira vaan rupea ennakoimaan. Radalla sen pitää kuitenkin tietää kokoajan mihin mennään seuraavaksi.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kesätreeniä2 (26.4)

Käytiin Karon kanssa kentällä. Jätin Viirun kotiin ja Röpa pääs mukaan ainoona. :) kiva sillekkin..

Otettiin niistopersjättöä, sylivekkijaakotusta ja keppejä. Jestas noi ohjauskuviot toimi täydellisesti! Ehdottomasti kisakäyttöön. Pitää vaan uskaltaa liikkua tarpeeksi rohkeasti, kun harvemmin Rölli noista kieltää. Niistopersjättö oli ehkä sylivekkijaakotustakin paremin. Vaikka Jaakko neuvoikin käyttämään svj:tä kun kulma on yli 90 astetta, musta tuntuu että npj:ssä rölli kulki yleisesti nopeempaa.

Aloitettiin pitkään puhuttu pöytä-koulutus. Namilla toimii tosi hyvin!! Oon niin ylpee siitä. Sain juosta ohikin ja Rölli alkoi tarjoomaan itse maahan menoa. Niin ihanaa. :)

Huoh, kepit nyt ei kyllä ole teräkunnossa. Harva uskois kyseessä olevan kolmosluokkalainen. Rölli hakee suljettuun kulmaan ok (90 astetta ainakin meni) kumminkin puolin, mutta avokulma.... Kun olen ulkopuolella niin vaikeatkin kulmat toimii, mutta sisäpuolella edes suht suorat kulmat ei toiminut. :O meni jopa kolmos-nelos väliin... Ihan sama yritinkö ohjata haamukeppiin vai miten niin ei onnistunut. Pitäskö alottaa alusta kujaverkoilla?

Ihanaa kesätreeniä! (25.4)

Olen käynyt treenamassa viidesti sitten viime päivitysten. Kentät on sulat ja aurinko paistaa niin mikäs sen parempaa. Harmittaa kun nyt pitäisi koulussa jaksaa viimeinen rutistus jotta pääsisin sisään. Eipä näillä säillä hirveästi houkuttaisi olla kirjastossa päiviä.

Maanantaina kävin treenaamassa Luckyn ja Viirun kanssa Ojangossa. Lucky otti puomin alastuloa, hyppytekniikkaa ja keppejä. Alastulo sujuu hyvin, ei kuitenkaan tarjoa paikkaa vielä itsenäisesti. Herkästi se yrittää ennakoida, että ei esim tule kunnolla luokse vaan yrittää varastaa. Pitää olla tarkkana. Ohjaajan nimittäin täytyy olla edellä, muuten ei tule mitään.

Yritin jatkaa kädellä opettamalla keppejä. Voi huoh! Se on niin vikkelä ja puree paljon vahingossa kun ottaa lelun/namin. Onnistumisprosentti oli jotain 0,00001. Vaikka Lucky onkin tosi kovapäinen niin ottaa itteensä kun kiljasen "au!" vahinkopuremista. Varmaan kun yrittää tehdä "oikein" niin ei ymmärrä.. Sen sijaan kun ojennan sen tempauksista niin saa sanoa tosi tiukasti.
Siirryttiin kujakepeille ja yritetään saada ne kesän aikana valmiiksi. On se muuten niin vaikeeta. Kujille se itseasiassa haki ihan tajuttoman hyvin. Kulmiakin jopa! :o

Viiru otti hyppytekniikkaa, keppejä ja puomia. Puomi on kokoajan nopeampi. Nyt siirryn vaan isoon puomiin, jottei pieni enää sekoita rytmiä. Harjoittelin myös pelkällä alastulolla taaksejääntiä nopeilla vapautuksilla. Silloin voi käyttää lelua edessä, mutta nykyään koko puomilla kyttää ja hidastelee.

Kepit on ihan mahtavat! Vinokeppien ansiosta Viirulle kapea kuja on selkeästi leveämpää helpompi hahmottaa. Olen ruvennut madaltamaan ohjureita keskeltä, jos saisin häivytettyä ne. Ainakaan vielä ei ole reagoinut mitenkään. Otin myös kaukaa hypyn kautta ilman ongelmia. Tuli ihan täysiä ja jarrutti viime hetkellä. Rölli kakkonen! :D

Hyppytekniikasta tehtiin perussarjaa neljällä (rimat 15cm). Ajattelin kokeilla uutena liikehäiriötä. Rinnalla juoksuun ei reagoinut mitenkään, mutta putken kautta vauhdilla tuli vähän liian kovaa. Viiru hyppäsi ensimmäistä kertaa ikinä kaksi vikaa hyppyä yhdellä loikalla. Tein loppuun yhden hyvän ilman vauhtia ja lopetin siihen. Voisin joskus laittaa putken kautta otettaessa lelun toiseen vikaan väliin. Nyt kuitenkin toistoja oli jo tarpeeksi niin en viitsinyt jäädä säätämään.

Rölli oli ollut vklpna vähän pahoinvoiva niin tein tosi nopeeta pientä juttua. En lähtenyt pahemmin opettamaan mitään vaan testailin ongelmakohtia. Näitä olivat takaaleikkaus aalle ja aloitukset joissa pitää vain lähettää hypylle ja lähteä samalla liikkumaan. Rölli oli ihan huippu eikä kummassakaan ollut ongelmia! Edes kun tein liioitellun vaikeasti. :)