Huittisten radat oli haastavia mutta mentäviä. Rata olisi ollut kiva treeneissä, mutta meidän onnistumisprosentilla oli liikaa miinoja. Siirin kanssa olisin ollut ihan innoissaan ;) Röllin kanssa en...
Kai siellä jotain hyviä pätkiä oli. Huittisten tavaramerkki tuntuu olevan puomin leijeröiminen. Rölli kun ei pahemmin halua pitää etäisyyttä, oli varsin haastavaa. Varsinkin putkista, kontakteilta tai kepeiltä kun koira ottaa ohjaajaan kontaktia, on todella vaikeita saada irtoamaan. Ei se sitten irronnutkaan.. Tätäkin pitäisi treenata, mutta tuskin koskaan mikään loistava tulee. Nollaetäisyyden pitäminen on niin sen luissa. Ihan erilaista, kun Siirin kanssa joka piti pikkukoiraksi tosi pitkää etäisyyttä tai Viiru maxin kanssa joka tarvitsee minimissään 1,5 m. Justiinsa pohdin tätä menoa Röllin kanssa, että vaikka 5 v on kohta kulunut yhteistä agility-taivalta on meidän yhteistyö ihan kateissa. Kun tutustun rataan niin en nää elävästi missä kohtaa se menee. Suunnitelmat eroaa aina jotenkin todellisuudesta. Kuinka surullista...
En mä nyt ihan kuitenkaan maassa ole :D kyllähän se on tosi magee, kun onnistuu. Ihan minimini kaarrokset pystyy tekemään, kertaakaa ei ole varastanut lähdöstä, kontaktit rupee toimimaan ja huikea into. Paljon hyvää ja potentiaalia vaikka miksi!
Kisaradoilla tuli vastaan taas vinohypyt alussa joista pitäisi päästä liikkumaan. Nämä ovatkin treenilistan kärjessä kunhan vaan päästäisiin treenaamaan. Toinen heikkous jonka tunnistin jo rataan tutustumisessa oli leikkaus kontakteille. Etenkin sellainen jossa oma liike tulee suht vinosti. Näistä kieltänyt aikaisemminkin, mutta kaikenlaisia leikkauksia treenattava.
Ekalla radalla lähti liikkeestä aalta ja meno loppu siihen. Toisella pysähtyi kaikilla kontakteilla nätisti. Rata oli aika monimutkainen ja mä jopa unohdin yhessä kohtaa mihin piti jatkaa. :S ei sillä että hylly oli tullut jo aikasemmin.
Jaakon koulutus oli sunnuntaina. Yritän kopsaa radan jossain vaiheessa, nimittäin mulla on se paperiversiona. Oli tosi kiva suoritettava! VIDEO koulutuksesta.
Tekniikoista opeteltiin sylivekkijaakotus, valssia ja leijeröintiä. Sylivekkijaakotuksessa kyykkyyn ja koiran puoleinen käsi painaa hypylle. Lähetys tapahtuu vaan nousemalla kyykystä. Toimi erittäin hyvin.
Valssista käytiin viisi vaihetta läpi, jotka pitäisi aina olla mietittynä: tulokulma/voidaanko sitä helpottaa, ennakointi (kerrotaan valmistelevalla askeleella menosuunta, jotta koira voi valmistua), katse (pysyy ohjauksessa kokoajan rimanylitykseen asti mukana), valssin loppuun vienti (rintamasuunta seuraavalle esteelle) ja oikean linjan valitseminen (ei missään nimessä saada olla koiran linjalla + tarvittava etäisyys).
Leijeröinnissä tapahtui ensin lähetys esteelle jonka jälkeen autetaan merkkaamalla seuraava. Tarkoituksena ei siis ole juosta mahdollisimman lähellä vaan pelailla liikesuunnilla. Kun kaukaa lähetetään ensimmäiselle esteelle niin toiselle tulee liikkeestä painava voima, jolloin koira ei ainakaan nappaa välissä olevaa. Teoriassa siis... Rölli nappasi ähh :( Jaakko laittoi mut sitten juoksemaan persjättöjä toisensa perään kun ei irronnut. Yllättävästi kerkesin, mutta siitä huolimatta harmittaa, ettei hae "luonnollisia" linjoja. Vain murto-osalla tuo kohta ei kuulemma ole toiminut. Kai se rölli on ainutlaatuinen joka osa-alueessa ;)
Saatiin kotiläksyksi treenata keppejä niin, että lopussa on ensin kauempana ja lopulta yhä lähempänä häiriöesteitä. Vinohyppy suunnattuna toiseksi vikaan väliin oli liian vaikea meille. Ekaksi jätti viimeisen välin pujottelematta, ja seuraavaksi kun tuin paremmin niin hyppäsi hypyn. Ei siis jääty pelailemaan ajoituksella vaan pitää kesällä treenata. Toinen tosi paha häiriö on kuulemma u-putki väärinpäin vikaa väliä kohden.
Yleisesti kommentti oli, ettei radalla tarvita kahta vaahtoojaa. Mä vaan niin helpolla lähden Röllin riehumiseen mukaan, ja ohjaus muuttuu todella hätäiseksi. Alussa jopa näytti siltä, että ohjaan esteeltä esteelle, kun tarkoitus olisi ohjata vain linjoja. Tunnistan nämä todella selkeästi meistä, mutta käyttäytymisen muuttaminen on niin vaikeeta. Pikkuhiljaa... voisin kuunnella jotain tosi rauhallista musiikkia ennen radalle menoa.
Jaakko puhui myös nuoren koiran opettamisesta, ettei itse lähtisi hirveästi helpottamaan esteille lähettämistä esim käsien huitaisuilla tai liikettä jatkamalla. Ennemminkin pysähtyy paikalleen ja odottaa, että koira tarjoaisi estettä jonka jälkeen suuri palkka. Ei haittaa vaikka koira vähän höntsäilisi ja tekisi muuta välissä, mutta kun lopulta hyppää niin se riittää. Näin estehakuisuus vahvistuu.
Viiru pääsi ottamaan pakkovalssia, aata ja vinokeppejä. Pakkovalssi oli hyvä. Aalta tuli paristi läpi (outoa), mutta korjaantui kun otin hihnaan. Vinokepit oli ihan superit! Tehtiin ekaa kertaa 12 eikä näkynyt minkäänlaista epäröintiä. Ihmetteli vähän putkeen jatkamista, eli seuraavia esteitä tulee ottaa enemmän mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti