tiistai 15. maaliskuuta 2011

RimA:n agikisat 12.3

Kolme strattia Röllillä (hr-agi-hr). Haaveena oli tupla, kun ei tarttis nipottaa pahemmin kontakteista.
Noh, ei onnistunut edes melkeen. Kolmen sijasta kotiin tuomisena oli neljä hylkyä.

Lähdettiin Röllin kanssa viimeisenä radalla, ja edelliset kisaajat olivat borter Kerttu, borter Koodi ja borter Jimi. Kova äänistä menoa siis, joten sopivan mielentilan säilyttäminen oli entistä vaikeampaa. Tähän asti viime kisoissa meidän edellä on ollut hiljaisia koiria joten ei ole ollut ongelmia.
Ensimmäinen stratti kosahti juuri tähän, ja aivot taisi jäädä narikkaan. Rölli jopa kyttäsi Jimin perään siirryttäessä lähtöalueelle, ja mun hermot meinas palaa siinä vaiheessa.
Radan alku oli meille vaikea paikka. Treenattava, että Rölli malttaa suorittaa esteet, vaikka liikun eteenpäin. Huomio myös siihen, ettei valahda selän taakse.
Outo virhe oli, että Rölli lopetti kepit kesken. En oikeen tiiä mitä niissä tapahtui.. sotkeutui jotenkin.

Toinen rata olikin jo huomattavasti parempi! Muutin alkurutiineja niin, että lähdin opettamaan uutta, mutta yksinkertaista temppua. Toimi hyvin, eikä tajunnut edes Jimin olleen radalla. :) Rölli jopa pysähtyi kaikille kontakteille! Irtosi kuitenkin keinun jälkeen kauas renkaalle. Ei tullut mieleenkään rataantutustumisessa, mutta oli mulla kai rintamasuunta sinne päin.

Kolmas rata oli karmea, mutta ei voi laittaa Röllin piikkiin. Mulla oli juhlimisen vuoksi 3 h yöunet takana, ja nyt rupesi väsymys painamaan. Yritin juosta vähän spurtteja ja ravistella itseäni, mutta ei toiminut. :D
Tein samat alkurutiinit kun toisella kerralla, ja Röllin mielentila oli hyvä. Alku oli ok, mutta muissa kohdissa olinkin ihan myöhässä kokoajan. Miten keppien jälkeen voi jopa myöhästyä valssissa?! Väärä aika, väärä paikka.... Rölli kuitenkin yritti parhaan mukaan suoriutua mun ihme ohjauksesta.

Plussana tein Monon kanssa vikan hyppärin. Kun Annika oli paikalla niin se leikki hurjana ja kiersi siivekettä kovaa. Kun tuli aika lähteä radalle niin hyvä vire oli kadonnut jonnekkin. :S en saanut Monoa enää leikkimään, ja se vaikutti tosi ihmettelevältä. Piti kuitenkin siirtyä radalle, kun oltiin vuorossa ensimmäisenä. Kyllä se liikkui, mutta ei niin lujaa kun Annikan kanssa. Saatiin pari kivaa pätkää, mutta hyllyjä myös. Irtosi munkin kanssa hyvin, vaikka ihmetteli.
Joskus vois kokeilla vaihtaa Monoa ja Rölliä treeneissä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti