lauantai 19. helmikuuta 2011

KKK:n kisat 19.1

Hmmmm... eipä jäänyt ihan hirveän hyvä fiilis. :(

Ensimmäinen rata oli suht helppo. Oltiin pitkästä aikaa hiekalla joten vaikuttikohan siihen, että rölli törmäs pujottelun lopussa yhteen keppiin. Vauhti hiipui aika paljon mutta suoritti kepit oikein. En sitten uskaltanut ottaa niin suurta etäisyyttä kun suunnittelin, ja olin vähän väärässä paikassa aalle ohjatessa. Siitä kielto, vaikka ois se Rölli voinut edessä olevalle esteelle mennä.. Lähetin uudestaan, Rölli pysähtyi, mutta lähti ilman lupaa. Olipa muuten mukava tuomari kun antoi korjata ilman valituksia! Selkeästi pääajatuksena oli koira ja johdonmukaisuus sitä kohtaan. En ymmärrä yhtään tätä uutta villitystä, että ollaan tosi äkäisiä jos korjaa ja lähtee saman tien radalta. Syntyy ihan turhaa mielipahaa eikä aikataulut todellakaan veny tämän takia. Johdonmukaisuus ennen kaikkea! :)

Toinen rata oli pikkasen haastavampi muttei paha tämäkään. Yritin tehdä jaakotuksen ennen hyppyä ettei valuisi ansana olevaan putkeen puomin takana. Taas vaikeuksia tässä eikä rölli hypännyt laisinkaan. Lopulta kun sain nolla vauhdista painettua hypylle niin kääntyi niin pennin päällä, että meni puominkin ohi. Aikamoista sähläystä siis. Lopulta kun sain Röllin puomille niin oli kai aika epävarma :( se meni puolestavälistä lähtien ravilla alas ja pysähtyi... Ennen kuulumatonta että menisi noin hitaasti!! Muut kontaktit olivat hyvät.
Sen sijaan pussille jarrutus toimi erittäin hyvin, vaikka menin valssaamaan sen jälkeen!!

Kävin ottamassa vapaatreeniesteillä niistoa ja jaakotusta. Toimi normaaliin tapaan mutta kai näitä pitäisi pitää vähän paremmin yllä.

Kolmas rata, hyppis, oli hieman erilainen. :D paljon suoria putkia ja ihme reittejä. Ihan hauska, näistä haastavin rata.
Rölli meni hienosti muuten PAITSI se puri mua!!! siis ihan kunnolla ettei ollut mikään näykkäsy. Hupparin läpi meni pintaiho vaan pikkasen rikki, mutta iso mustelma siihen tulee. Kyllä pääs parit ärräpäät ja tuomarikin taisi tajuta mistä räyhään, kun ei puuttunut käyttäytymiseeni. Tämä siis tapahtui kohdassa, jossa suoralla putkella piti kääntyä tiukasti takaisin päin ja yritin sylkkärimäisesti ohjata hypylle. Suunta ja kaikki olivat hyvät, mutta sitten mun käsi jotenkin riuhtasi enkä tehnyt ohjausta kunnolla loppuun. Rölli ahdistui, kuumui ja kohdisti tämän muhun puremalla... näykkäsyjä tapahtui paljonkin, kun rölli oli nuori mutta tämä oli kaiken huippu.
Tein radan loppuun, vaikka vähän mietin olisko pitänyt lopettaa. Kun olin tekemässä pakkovalssia putkelle niin kompastuin omiin jalkoihini ja rölli palasi putkesta. En ihmettele. Vaikka tällä radalla ei ollut ongelmia keppien kanssa, niin pitäisi treenata niiden hahmottamista esterykelmästä. Harmi vaan, kun tällä hetkellä päästään niin vähän vapaatreenaamaan.

Viirukin oli mukana, ja se oli ihan hullu noin meluisassa hallissa. Se ei meinaa pysyä pöksyissään, kun muut menee ja haukkuu. Ja huoh sen vetämisen kanssa. Vanhemmat ei ees pahemmin enää haluu kulkea Viirun kanssa, kun käyttäytyy niin huonosti. :D Meillä on siis vähän harjoiteltavaa..

Otettiin me Viipan kanssa vähän hyppyjä siinä sivussa. Pari kertaa se karkasi lelulle hyppyjen ohi, mutta saatiin me jotain järkevääkin tehtyä. Aloitin päällejuoksun järjestelmällisen treenaamisen. Ei päästy niin pitkälle, että olisin ottanut vauhdin kautta, mutta kaikki kulmat molemmista suunnista tein. Eiköhän joku lamppu syttynyt pään päällä. :) Tehtiin myös pari loivaa hyppykaarta molempiin suuntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti