maanantai 18. heinäkuuta 2011

Sattuu ja tapahtuu

Vaikka blogi onkin ollut hiljainen, ei se tarkoita etteikö me muka oltaisi tehty mitään... :-)

Rölli pääsi kuin pääsikin osallistumaan MM-karsintoihin erinäköisten vaikeuksien jälkeen. Silmäongelman lisäksi Röllille puhkesi hotspot, vaikkei ollut päässyt edes uimaan. Hoitavassa rasvassa oli myös 7 vrk:n varoaika, joten hoito sujui samassa aikataulussa kuin antibioottien/silmätippojen kohdalla. Molemmat vaivat paranivat hyvin.

Sairastelun vuoksi emme päässeet juurikaan treenaamaan, vaikka vaivat eivät sinänsä olisivatkaan haitanneet fyysistä suoritusta. Enemmän pelkäsin pöllyävää hiekkaa, ettei se pahentaisi silmän tilannetta. Treenailut jäivät siis hyvin pieneksi "mökki-agilityksi" nurmipohjalla. Röllillä oli aina hyvä into ja aa näytti olevan nopeampi tauon jälkeen.

Liikunta oli ollut melko minimissä, kun ei Rölli pahemmin viitsinyt koppa päässä juoksennella pihalla. Välillä vanhemmat yrittivät juoksuttaa sitä lelujen perässä, mutta siitä huolimatta lihakset katosivat. Patricia oli sanonut niskan olleen myös ihan jumissa, kun Rölli törmäili/eteni voimalla koppa päässä. Muovikoppa meni vaihtoon ja Rölli sai sukkahousut. :-) Tulevaisuutta varten ostamme pehmeän kopan joka ei saa samallaista tuhoa aikaan. Rölli varmasti kuulee myös paremmin tälläinen päässä.

Pari päivää fyssarin jälkeen ja pari päivää ennen karsintoja kävimme kunnolla kentällä tekemässä viimeistelytreenit. Rölli teki Powellin radan melkeen nollalla. Pöydän tuli ensimmäisellä kiekalla läpi, mutta muistuttelun jälkeen toimi miten päin tahansa. Vaikeissa kohdissa ei ollut mitään ongelmaa. Oma pää pehmeni hieman kuumuudessa joten ohjasin viimeiset esteet väärin päin. Tärkeää olisikin treenata 30 esteen suoritettavia ratoja niin, että oma pakka pysyisi kasassa.
Loppuun otin keppejä tiukasta avo- ja umpikulmasta. Toimi täydellisesti.

MM-karsinnoista ei tullut tulosta tänä vuonna nimittäin karsiuduimme jo lauantaina porukasta. Tarkempi kisaraportti myöhemmin videoiden kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti