sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Reeniä reeniä

Olen käynyt kerran vapaatreenaamassa ja viime ke oli Elinan ohjatut.

Vapaatreeneissä otettiin tiukkoja takaakiertoja hypyllä ja muurilla sekä keppejä. Viiru menee niiin nuollen takaakierrot, että sen kokoominen esteelle on vaikeaa. Muuri oli oikeestaan ihan mahdoton. Siinä se ponnas aina enemmän tai vähemmän. Sain Elinalta uuden neuvon laittaa hyppy muurin taakse jolloin se pakottaa Viirun hyppäämään. Lisäksi laitetaan pituuden keppi tolpan viereen, jotta se joutuu kiertämään kauempaa (voi korvata myös rimalla). Pitääpä kokeilla.
Hypyllä takaakierrot oli musta jo aika hyvät. Tässä oli kaksi rimaa, ja 60 cm asti meni nätisti. 65cm:stä tuli yli vähän hassun näkösellä hypyllä, mutta ainakin se yritti. :D

Kepit puolestaan oli mageet! Tehtiin kuudella ja alkuun kaikki ohjurit. Otin loppuun molemmin puolin kahdet ohjurit pois eikä tullut yhtäkään virhettä. Hyvä Viiru! Kaikki kulmatkin onnistui. :-) Ties vaikka menis kokonaan ilman ohjureita, mutta en Viirulla uskalla niin hirveesti kokeilla kun se menee helposti virheestä epävarmaksi.

Sitten Elinan ohjatut: Tehtiin tosi kivaa rataa, rimat 60 cm:ssä kolmatta kertaa. Radassa oli pakkovalssi putkelle, paljon erilaisia valsseja, leijeröintiä, pituus seinää päin, hyppysuoria ja 90 asteen avokeppikulma. Kaikki sujui oikeastaan aika hyvin. Ongelmaksi muodostui jälleen takaakierto hypylle jonka yritti tulla ali. Laittettiin vähän apurimoja ja pituuden tolppa niin johan alkoi toimimaan. Sain irrota tosi tiukasti toiseen suuntaan, ja käänsi ekaa kertaa kroppaansa riman päällä laskeutuen oikeaan suuntaan. Jesjes! Näitä pitää kuitenkin treenailla aika paljon, jotta onnistuisi myös heti ensimmäisellä kerralla. 
Muurilta ponnasi herkästi vauhtia vaikka lähestyttiinkin suoraan. Kahdella vikalla toistolla kuitenkin lopetti tämänkin ihan itestään. Viirulla on vaan niin paljon opeteltavaa korkeilla rimoilla, että miten se kroppa oikeen toimiikaan. Saatiin hyvä ohje palkata ponnistuspaikkaa, joka nopeuttaa kokoamisen oppimista. 
Hyppysuoralla lähti ihan kivasti hakemaan esteitä, mutta mun käskytys sai sen ponnistamaan ihan hassuista paikoista. :D nykyinen linja onkin, etten saa sanoa mitään estekäskyjä ellei ole oleellisia. Mun oma ohjaus on ihan riittävä tieto minne mennä, joten sanalliset käskyt vaan häiritsee tässä vaiheessa. Hiljaa ohjatessa hypyt oli nätin näkösiä.
Keppikulma ei ollut mitenkään vaikea yksin suoritettaessa. Haki aina oikein suht itsevarmasti. Radalla mä en kuitenkaan malta antaa samanlaista rauhaa joten Viirukin räkäsi vaan johonkin väliin. Kyllä tämäkin kohta onnistui, mutta pitää ruveta ottamaan keppitreeneihin muitakin esteitä mukaan jotta kestäisi mahdollisimman paljon multa häiriötä.

Treenattiin vielä hallin toisella puolella puomia ja rengasta. Puomi oli hyvä ja varma, vähän lisää raivoa saisi tulla menemiseen.
Rengas puolestaan oli ok. Kyllä sen epävarmuuden näki, mutta siitä huolimatta Viiru meni molemmin puolin liikkeenkin kanssa. 

Oliskohan nyt ennen joulua Turussa tai pk-seudulla epiksiä? Kutkuttais hirveästi päästä kokeilemaan maxi-luokkaan.. 

2 kommenttia:

  1. Kiva lukea että siellä mennään eteenpäin. Täällä meni alkusyksy juoksujen ja muiden kiireiden takia ohi. Sitten alkoi treenit 2 kertaa viikossa. Alku oli aika vaikeaa, mutta sitten tuli kova harppaus eteenpäin. Treenaritkin kehuivat kuinka Lucky kehittyy. Nyt on rimat nostettu sinne 60 cm ja kysyin onko tekniikka hyvä kun en itse ehdi katsomaan. No sanoivat että on, pitkä hyppy. Vauhti on muutenkin kohdallaan, ei tosin aina löydetä esteitä mutta kun hyvin menee niin 5-6 estettä menee tosi ryminällä. Keppien treenit jätän suosiolla ensi kesään Suomeen kun täällä ei ole ohjureita käytössä. Jos homma jatkuu kuin nyt niin loppukesästä Luckyllakin voisi kokeilla epiksiä, tiedä vaikka ihan oikeita kilpailujakin :-)

    VastaaPoista
  2. Ai kun kiva!! Todellakin voi kokeilla ainakin möllikisoja jossa ei oo keppejä. Sun pitää joskus ottaa videolle Luckyn menoa, ois tosi kiva nähdä. :-) mä meen huomenna vähän vapaatreenailemaan, ja meno voi olla hiukka hurjaa kun viirulla tuntuu olevan ylimäärästä energiaa..

    VastaaPoista