sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Mahti Viiru + reppana Röpa

Viiru on ollut pari viikkoa hoidossa porukoilla, jotta selvisin tenttiviikosta. En tosin enää tiedä jätänkö hoitoon, vaikka voisi olla viisasta.. kattoo kuinka raskaaksi tämä opiskeluvuosi tulee.
Viiru käänsi mulle takkinsa todella nopeesti! Halus mennä nukkuun vanhempien kanssa yläkertaan eikä muutenkaan ollut yhtään samalla tavalla mun perään kun ennen! Eiköhän tilanne muutu melko nopeasti takas entiseen mutta pikkasen kirpas, kun ittellä oli kauhee ikävä nähdä eikä vastaanotto ollutkaan niin lämmin. :D

Perjantai iltana käytiin koirien kanssa iltalenkillä ja joku vähän raskaampi iso paimenkoira pääsi hyökkäämään Röllin kimppuun. Ekaksi näytti, ettei mitään olisi käynyt kun enemmän murisivat toisilleen mutta kotona huomattiin haavat. Putsattiin ne huolella, mutta syvin niistä oli yön aikana tulehtunut ja aamulla äiti lähti päivystykseen. Siellä sille annettiin antibiootit sekä laitettiin tikit ja letku jalkaan joka poistaa mätää kertymästä siihen. Kotiin tullessa oli niin reppana. :( ihan pökerryksissä huojui ja piippasi koko päivän nukutuksen vuoksi. Sillä oli siteitä ympäri jalkoja ja rintakehää mutta ei edelläänkään suojaa parhaalla tavalla itse haavaa joka on kainalossa. Siteet meinaa kokoajan valua mutta pitää yrittää keksiä ratkasu miten pysyisivät pikkasen paremmin.
Tuli entisestään enemmän sellanen olo, että onneksi Viirulla on vakuutus nimittäin tuokin maksoi 300 e.. ei mulla olisi tollasia rahoja repiä yhtäkkiä.

Meillä oli tarkotus mennä treenaamaan sporttikoirahallille lauantaina röllin kanssa, mutta tapahtuneet takia tulee jälleen pidempi tauko. Ei ole ollut tämä vuosi Röllin vuosi, toivottavasti tämä mustapilvi katoais seuraavan vuoteen mennessä.
Otin sitten Viirun mukaan treeneihin ja otetettiin vähän takaaleikkauksia, puomin alastuloa ja pientä hyppykaarta ilman rimoja. Tämä oli siis meidän ensimmäinen kunnon agitreeni! Huomasi, että on vähän uutta ja nukkuikin pari seuraavaa tuntia kotona sikeästi.

Sunnuntaina sovin Annan kanssa vapaatreeneistä BAT-hallilla, eli oli raskas viikonloppu pikku pojalla. Oli niin siistiä nähdä Tino veljeä joka oli todella siistin näköinen! Näissä pojissa on ehkä eniten eroa toisten veljesten kesken mutta hauskoja tyyppejä molemmat. :) Tinosta huomasi, että sillä on tehty enemmän agia kun Viirulla taidoista mutta ei myöskään juurikaan väsynyt puuhista.
Täytyy sanoa, että oli huippu kivat treenit! Tehtiin kolme pienempää treeniä: ekassa leveää kujaa suorasta linjasta (Tino osasi jo jopa pikkasen kulmia), toisessa pelkän renkaan läpi menemistä ja kolmannessa kaksi hyppyä+putki. Vikaa kuviota ei tosin ees tehty kumpikaan kokonaisena. :D
Kujaa tehtiin varmaankin kolmatta neljättä kertaa? Nyt lähetin jo aika kaukaa (3m?) ja myös niin, että lelu oli kauempana. Onnistui joka kerta! Seuraavassa vaiheessa voisi kokeilla ehkä jopa toisen esteen kautta tai kulmia verkkojen kanssa.
Renkaassa ei ollut mitään ongelmaa: meni molemmin puolin, kutsumalla vastaan ja lähettämällä.
Hyppy+putki kuvissa tehtiin kahdessa eri pätkässä kolme estettä. Ensin kaksi hyppyä (salaojaputkilla) niin, että lelu oli edessä mutta koiran piti suorittaa kaarevat hypyt ensin eikä vain voinut juosta nopeinta tietä hyppyjen ohi lelulle. Ensin Viiru yritti nopeinta reittiä mutta huomautuksen jälkeen meni todella hyvin kaksi kertaa! Toinen vaihe oli kiertää hyppy hypäten takaisin päin (vähän kuin olemme tehneet puiden kiertämistä) ja valssilla putkeen. Meni tosi hyvin jo ekalla kerralla ja lopetettiin siihen. Jäi tosi hyvä olo treeneistä! :) Viiru nukkui koko matkan Keravalta kotiin sikeää unta. En usko harjoitteiden olevan liian raskaita tai vaativia, mutta Viiru ei ole tottunut tällaiseen treenaamiseen. Kaikki on vielä niin uutta ja uuvuttavaa, että tärkeää pitää senkin puolesta sessiot lyhyinä ja mahdollisimman vähän rasittavina.

Ensi viikon keskiviikkona on ensimmäinen treeni Elinalla penturyhmässä. Niin siistiä!! Odotan sitä tosi paljon! Pikkasen tosin hirvittää tämä yhtäkkinen treenien määrä, mutta pitää tarkkailla ettei rasita Viirua liikaa. Onneksi saa kuitenkin lepopäiviä ja, kun energiaa pikkuisella on niin paljon että pakko on myös touhuta jotain.

1 kommentti:

  1. Joo ei ole kyllä ollut Röpan vuosi! Paljon paranemista! Mut positiivista, et oot kans oppinut sen hienon nimen ;)

    Röpa ja Viirus on kyl niin parhaita! Ja sä kans <3

    VastaaPoista